Vuosi 2021
Pian päättyy vuosi 2021, toinen koronavuosi! Nämä kaksi vuotta ovat olleet rankkoja meille kaikille. Emme ole päässeet matkoille koronarajoitusten vuoksi, meidän on pitänyt keksiä kuitenkin jotain virikkeitä vapaa-ajalle. Monet ovat alkaneet ulkoilemaan ja harrastelemaan eri lajeja, kuten pyöräilyä ja se on vauhdittanut, minun ja monen muun bisnestä. Mutta on myös niitä monia, jotka ovat joutuneet sulkemaan yrityksensä ovet lopullisesti.
Mutta, mitä yritykselläni on mennyt vuosi 2021?
Vuosi 2021 lähti liikkeelle varastontäydennys tilauksesta. Tilasin viime vuoden rahoilla sekä muutaman ennakkotilauksen avulla pienen määrän uusia muunnossarjoja tulevaa kevättä varten. Talven aikana sain kaikki tilatut muunnossarjat myytyä ennakkotilausten ansiosta.
Kun touko- ja kesäkuun vaihteessa muunnossarjat saapuivat varastolle, niin ne lähtivät heti ympäri Suomea uusille asiakkaille sekä osa jäivät minulle asennettavaksi asiakkaiden pyöriin.
Kysyntä oli keväällä todella kovaa minun verkkokaupassani sekä maailmanlaajuisesti polkupyörän osissa. Jouduin myymään eioota, koska ei ollut mitään myytävää.
Heti ensimmäisen erän saapuessa tein toisen tilauksen , jonka määrä oli hieman suurempi kuin edellinen. Tavaraerä saapui elokuussa varastollemme, laitoin pienen mainoskampanjan pystyyn elokuun ajalle ja se tuottikin hyvin tulosta.
Syksy sekä talvi on ollut nyt aika hiljaista. Vielä on varastossa jäljellä muunnossarjoja.
Kiitos nykyisille asiakkailleni ja tervetuloa uudet! Hyvää joulun odotusta kaikille!
13.12.2021